Tuesday, December 25, 2012

HyvääJouluaGodJulMerryChristmas!


Me vietimme joulua kahdestaan Linnin kanssa täällä meidän talossa. Aattona lähdimme metsästämään silliä (jota löysimme!) ja sitten teimme vähän suomalaista ja ruotsalaista jouluruokaa ja itsetehtyä glögiä, joka oli todella hyvää. Mun lanttulaatikosta tuli just niin hyvä mitä se kotona aina on, olen ylpeä. Aattoiltana lähdimme ulos ja tanssimmekin aamun pikkutunneille saakka. Joulupäivänä oli tarkoitus mennä Bondi-rannalle, mutta täällä sato ihan kaatamalla, joten pidimme Gossip Girl maratonin sen sijasta ja olimme sisällä koko päivän. Tänään on suunnitelmissa lähteä kaupungille vähän käppäilemään ympäriinsä ja ehkä tehdä jotain löytöjä alennusmyynneistä. Mitään lahjoja kun en ole tänä vuonna saanut niin pakkohan sitä sitten edes itsellensä ostaa jotain :) Meidän oli Linnin kanssa tarkoitus ostaa toisillemme lahjat mutta olimme liian laiskoja loppujen lopuksi hankkimaan mitään. Vähän tuntuu siltä, että joulu meni ihan ohitse tänä vuonna, mutta eipä se haittaa-ehtii sitä perinteistä joulua viettää ihan tarpeeksi monta kertaa tulevaisuudessa. Kuuntelimme täällä joululauluja hetken kunnes me molemmat tunsimme, että se tuntuu aivan liian väkinäiseltä, ja vaihdoimme meidän party-soittolistaan sen sijaan haha. 

No comments:

Post a Comment